PR:Saneeraus ei ratkaise kaivoksen ongelmia

From Nuclear Heritage
Jump to: navigation, search

Tiedote 30.9.2014 / Stop Talvivaara - kansanliike vesistöjen puolesta


Saneeraus ei ratkaise kaivoksen ongelmia

Mikään osapuoli ei ole tuonut julkisuuteen näyttöä, että Talvivaaran kasaliuotus toimisi. Selvitysmiehen mukaan liuotuksen toimivuus on yhä ongelma: Toiminta "voidaan saada kannattavaksi. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että bioliuotustekniikka osoittaa toimivuutensa laajemmassa mittakaavassa." Tekniikkaa ei ole Talvivaarassa saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Kun malmintuotannon ongelmat eivät ole vieläkään ratkenneet, jatkamisen tuloksena olisi saastumisen leviäminen. Tämä ei ole oikea tapa toimia, arvioi Stop Talvivaara. Saneeraus on vasta ehdotusvaiheessa ja selvitysmies on unohtanut siitä tapahtuneiden tuhojen ja vesitaseongelmien kustannukset.

Yritykset jatkaa kaivoksen toimintaa tulevat viemään satoja miljoonia rahaa - turhaan. Miljardien hintaiseen jatkoon ei ole löytynyt rahoitusta. Kuluneen vuoden aikana rahoituspohja ei laajentunut. Talvivaaran kohdalla toteutetaan hallittu konkurssi, realisaatiosaneeraus. Ero konkurssiin on vain se, että toiminta säilyy, kun konkurssissa pesä myisi omaisuuden velkojille.


Käytännössä jollekin tarjotaan nyt Talvivaara Sotkamoa pilkkahintaan. Yhtiöllä on jo nimikin ”NewCo”, jonka perustajaosakas olisi Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj.

Jos ostajaa ei löydy joulukuun alkuun (tai jatkoaikaan) mennessä, selvittäjä todennäköisesti toteaa saneerausmenettelyn raukeavan.


Kuvaliite: ote saneerausohjelmaehdotuksesta sivulta 6/54

Koko saneerausohjelmaehdotus:

mediadesk AT stoptalvivaara DOT org[1]
http://www.stoptalvivaara.org


  1. For protection against automatic email address robots searching for addresses to send spam to them this email address has been made unreadable for them. To get a correct mail address you have to displace "AT" by the @-symbol and "DOT" by the dot-character (".").

Personal tools
Emergency Alert